Varaa maksuton tutustumispuhelu
Synnytysdoulapalvelut
Doulana mä olen sun ja sun perheen tuki ja turva aina odotusajasta synnytyksen läpi lapsivuodeaikaan. Me tutustutaan toisiimme jo odotusaikana ja mä perehdyn sun toiveisiin hyvissä ajoin etukäteen. Tarjoan tukea ja tietoa odotusaikaan, synnytykseen ja lapsivuodeaikaan liittyen, joskus vähän haastan sua pohtimaan jotain asiaa toisesta näkökulmasta. Doulapalveluitani tarjoan pääasiassa pääkaupunkiseudulla, mutta kannattaa aina kysäistä, jos aiot synnyttää vähän kauempana. Kotona tapahtuvasta doulaamisesta voi hakea kotitalousvähennystä!
Kohti luottamusta - Synnytysdoulaus
Synnytys herättää meissä paljon erilaisia ajatuksia ja monesti vielä enemmän tunteita. Mukana voi olla innostusta, pelkoa, epävarmuutta ja usein myös paljon kysymyksiä. Jokaisen matka kohti juuri tämän lapsen syntymää erilainen ja ihanan uniikki.
Moni miettii hiljaa:
Entä jos en osaakaan?
Miten pärjään kivun kanssa?
Saanko äänensä kuuluviin?
Mitä jos kaikki ei mene suunnitelmien mukaan?
Synnytysdoulauksessa muutos alkaa siitä, että et jää näiden ajatusten ja tunteiden kanssa yksin.
Vauvan tuloon saapumiseen liittyy niin tiedon keräämistä, mutta sen tulisi mielestäni olla myös luottamuksen rakentamista kehollisesti.
Opin ymmärtämään, miten synnytys etenee ja mitä kehossasi tapahtuu, jolloin synnytyksen mystisyys vähenee. Harjoittelemme yhdessä lääkkeettömiä kivunlievitysmenetelmiä ja hermoston säätelyä, jolloin kehoon syntyy muistijälki: "Tämä on turvallista."
Synnytyksessä et ole yksin navigoimassa järjestelmää, vaan olen vierelläsi on rauhallinen ja vakaa tuki.
Doulana olen samaan aikaan lempeä ja vahva.
Tuon tilaan rauhan, joka ei horju helposti. Olen se, joka seisoo vierelläsi vakaana myös silloin, kun ympärillä tapahtuu paljon. Pidän huolta siitä, että toiveesi tulevat kuulluiksi ja että aidosti ymmärrät, mitä milloinkin tapahtuu.
Valmistaudumme synnytykseen yhdessä: ei vain tiedollisesti vaan myös kehollisesti. Autan sinua tai teitä rakentamaan luottamusta omaan kehoon, vauvaan ja syntymän prosessiin.
Synnytyksessä kuljen rinnalla koko sydämelläni. Suodatan turhaa hälyä, sanoitan, muistutan, kannattelen.
En voi luvata tietynlaista synnytystä. Mutta voin luvata, että ette kulje sitä yksin.
Kokemuksesta tiedän, että synnytyksestä voi jäädä tunne:
Minä pystyin. Minua kuunneltiin. En ollut yksin. Silloinkin, kun kaikki ei mennyt toiveidesi mukaan.
Doulan tuki käytännössä
Synnytys on yksi elämän merkittävimmistä kokemuksista. Synnytysdoulanasi kuljen rinnallasi läpi odotusajan, synnytyksen ja tarvittaessa synnytyksen jälkeenkin. Käytännössä synnytyksessä doulan tuki tarkoittaa:
jatkuvaa läsnäoloa koko synnytyksen ajan
hengityksen, liikkeen ja rentoutumisen ohjausta
lääkkeettömiä kivunlievitystä tukevia keinoja
rauhan ja turvallisuuden vaalimista synnytystilassa
kumppanin tukemista ja ohjaamista
synnyttäjän toiveiden ja rajojen kunnioittamista
Doula ei korvaa kätilöä tai lääketieteellistä henkilökuntaa, vaan toimii heidän rinnallaan synnyttäjän ja perheen tukena.
Synnytysdoulaus
Jatkuva tuki puhelimitse ja viestitse läpi odotusajan
2x 2h mittaista tapaamista ennen synnytystä
Ensimmäisellä keskustelemme ajatuksistasi odotukseen liittyen. Halutessasi voimme hyödyntää kehollisia tunnetyöskentelymenetelmiä esim. turvan lisäämiseksi. tai vanhojen traumojen purkamiseksi.
Toisella tapaamisella harjoittelemme yhdessä lääkkeettömiä kivunlievityskeinoja ja keskustelemme synnytystahdostasi
4 viikon synnytyspäivystys raskausviikoilla 38-42
Jatkuva läsnäolo synnytyksessä
1x 2h tapaaminen synnytyksen jälkeen
Verkkomateriaalit itseopiskelua varten tapaamisten välillä
1750€

Kannateltu alku - Synnytys- ja postpartumdoulaus
Odotus, synnytys ja postpartum ovat yhdessä yksi elämän suurimmista siirtymistä. Se voi tuntua yhtä aikaa voimakkaalta, hauraalta, pelottavalta ja kauniilta. Keho tekee valtavan upeasti töitä kasvattaessaan uuden elämän, synnyttäessään sen, ja sitten toipuessaan ja pitämällä uuden elämän hengissä. Hermosto saattaa käydä kierroksilla ja mieli etsii varmuutta.
Ilman tukea tämä vaihe voi tuntua selviytymiseltä, pärjäämiseltä.
Ajattelen, että missään näistä vaiheista sinun ei tarvitse vain "pärjätä" vaan voit myös kukoistaa. Yhdessä kuljettuna tämä aika voi kaikessa sekamelskaisuudessaan tuntua ehjältä ja siltä, että minua tai meitä kannatellaan.
Valmistautuminen, joka tuntuu kehossa
Kannateltu alku -paketissa valmistaudumme synnytykseen niin, että luottamus rakentuu kehoon asti, eikä jää vain mielen tasolle. Pelot saavat tilaa, kysymykset vastauksia ja keho konkreettisia työkaluja kivun, jännityksen ja epävarmuuden hetkiin.
Synnytyksessä et jää yksin. Olen vierelläsi ja olen rauhallinen ja jämpti tuki, joka suojelee synnytyskuplaasi, sanoittaa tarvittaessa ja muistuttaa syömään, juomaan ja pissaamaan ja ennen kaikkea muistuttaa voimastasi.
Kun vauva on syntynyt, tuki ei katoa. Fokukseni pysyy edelleen sinussa. Postpartumissa siirtymä ei ole äkillinen pudotus, vaan pehmeä laskeutuminen.
Kotiin saapuu ravitsevaa ruokaa, hoivaa ja apua arkeen. Hermosto saa rauhoittua ja keho saa toipua. Saat tulla nähdyksi myös silloin, kun olet väsynyt tai herkkä.
Synnytys ja ensiaika eivät ehkä ole täydellisiä, mutta ne voivat olla kokemus siitä, että olit tuettu, kuultu ja turvassa.
Doulan tuki käytännössä
- Ravitsevia aterioita kotonasi valmistettuna
- Ihania toipumistasi edistäviä välipaloja
- Apua kotitöissä ja isompien lasten kanssa
- Imetysohjausta
- Rauhallista jutustelua tee- tai kahvikupin äärellä
- Synnytyskeskustelu
- Vyöhyketerapeuttinen hieronta
- Kehollinen tunnetyöskentely
Synnytys- ja postpartumdoulaus
Jatkuva tuki puhelimitse ja viestitse läpi odotus- ja postpartumajan
8x 3h tapaamista, jotka jaetaan toivotulla tavalla ennen ja jälkeen synnytyksen
4 viikon synnytyspäivystys raskausviikoilla 28-42
Jatkuva läsnäolo synnytyksessä
Verkkomateriaalit itseopiskelua varten tapaamisten välissä
3600€
Oli hyvä päästä jakamaan ajatuksia kasvotusten muutaman kerran ennen synnytystä. Kun synnytys vihdoin käynnistyi, se hetki kun tulit luoksemme; leijonanemon kaltainen turvan tunne levittyi ympärillemme ja jaksoit pitää sitä yllä, vaikka synnytyksemme olikin todella pitkä. Et syrjäyttänyt missään vaiheessa puolisoa, vaan omalta "paikaltasi" tsemppasit synnyttäjää ja kannustit kumppania. Pienet tekosi, aina eteeristen öljyjen käytöstä valojen säätämiseen saakka, olivat todella merkittäviä tekoja luomassa turvaa ja rauhaa, jotka tajuaa vasta näin synnytyksen jälkeen. Autoit lievittämään kipuja toiveidemme mukaan, muistuttelit meitä akupisteistä ja olit itsekin isoa työtä tekemässä kun niitä piti painella, rohkaisit sanallisesti, sujuva englannin kielesi myös helpotti paljon pitkän urakan aikana kun ei tuleva äiti jaksanut enää kuin suomea kuiskia.
Synnytysdoulaus asiakas
Asiakaspalautteet
Me toivottiin erityisesti käytännön vinkkejä kivunlievitykseen ja kannattelua synnytykseen, niitä saatiin ja enemmänkin. Epävarmuus, jännityksen aiheet ja epätietoisuus jäi unholaan Hennan ansiosta. Heti synnytyksen jälkeen oli ihanaa, kun Henna oli ohjaamassa imetyksen kanssa ja ylläpitämässä kiireetöntä tunnelmaa. Edelleenkin muistellaan synnytystä ja raskauden aikaista tukea lämpimin mielin.
Roosa ja Thomas
Siitä hetkestä, kun saavuit kotiimme paikalle pari tuntia ennen vauvan syntymää, läsnäolosi toi minulle selkeyttä ja tyyntä varmuutta. Et tullut tekemään, vaan olemaan, ja se oli juuri sitä, mitä minä tarvitsin.-- Vaikka tiedän, että sinulla tärkeä kyky astua esiin, suojella ja toimia, osasit tunnistaa, ettei sille ollut nyt tarvetta. Sopeuduit synnytyksen luonnolliseen virtaan ja olit tukeva taustavoima, joka kannatteli hienovaraisesti. Hieroit, painoit akupisteitä, juotit, syötit ja "ölisit" samaan tahtiin kanssani. Arvostan erityisesti, miten herkästi havainnoit pieniäkin merkkejä ja miten lempeästi sanoitit tilanteita silloin, kun se oli tarpeellista.
Tuki, jonka sain, oli ehjä, turvallinen ja juuri minulle oikeanlainen. Olen valtavan kiitollinen, että olit mukana ja tukena raskaudessa ja synnytyksessä.
Emma
Toivoin nyt kovasti alatiesynnytystä edellisestä sektiosta huolimatta ja minusta tuntui, että doulan henkinen tuki ja läsnäolo ennen synnytystä ja sen aikana oli tärkeä osa toiveeni toteutumista, jotta voisin luottaa itseeni ja kehooni sekä heittäytyä täysin synnytyksen vietäväksi. Täytit juuri nämä odotukseni ja alusta alkaen sait minut luottamaan itseeni ja prosessiin. -- Kaikkein parasta synnytyksessä oli, että osasit painaa selässä juuri oikeaa kohtaa, joka auttoi selviämään supistusten kanssa samaan aikaan kun puolisoni piti pitää minua kädestä kiinni. Sain toiveideni korjaavan alatiesynnytkysen lääkkeettömästi ammeeseen synnyttäen huolimatta edellisestä sektiosta.
Sara
Hinnat sisältävät alv 25,5%.
Hei ihana!
Liity Ekoperheeseen vastaanottaaksesi tukea ja vinkkejä oman näköiselle vanhemmuusmatkallesi.
